Asukkaat ovat poistuneet ja Grönvikin Kartanoon saapuu Marja Pennanen. Hän on toiminut meediona yli kymmenen vuoden ajan. Marja pitää henkilökohtaisia istuntoja ja yleisiä luentoja. Hän on auttanut yksityishenkilöitä ja viranomaisia kadonneiden henkilöiden etsinnässä.
Siinä suora lainaus ensimmäisestä osasta, johon nyt tarkalleen porauduin ennen tämän kirjoittamista, vaikka tuskin kovin kauas hairahtelen sarjasta yleisellä tasolla. Kysehän on Big Brotherin kanssa aivottomimman tv-ohjelman tittelistä kilpailemaan saapuneesta, kotimaisista aaveilmiöistä kertovasta Piiristä. Mitä helvettiä? No sitä helvettiä, että vaikka noitiin ja keijuihin uskoville ehkä nauretaankin nykymaailmassa yleensä epäröimättä, kummituksiin ja meedioihin saa kohdistaa totista kiinnostusta (ja rahojaan) melko rauhassa nolaamatta itseään. Miksi? Voi kun tietäisi. Yhtä todellisuudesta nauttivaa lannistamaan on aina useita huuhaataipuvaisia, joille ei merkitse juuri mitään se, kuinka paljon järki tai todisteet puhuisivat aiheen todenperäisyyttä vastaan. Minulla ei ole teeveetä, eikä minua liikuttavasta ohjelmatarjonnasta perillä pitäviä ihmisiäkään juuri, joten kuulin ohjelmasta vasta kun se oli jo meneillään. Onnekseni Subilla ei olla turhan niuhoja, netissäkin pääsi vielä viikkojenkin jälkeen kokemaan kyseisen omituisuuden. Kaikkia en ehtinyt häkellellä, mutta tuskinpa menetin mitään nerokasta.
Ensimmäisessä jaksossa ollaan ajauduttu Mustasaareen, Grönvikin Kartanoon, josta kaikki muut voivat nuuskia informaatiota vaikkapa Googlen kautta, mutta tämän ohjelman ammattilaiskummajainen ei kuulemma ole ollut paikasta tietoinen ennen paikalle laahautumistaan. Pennanen ei myöskään tapaa paikan asukkaita, ennen kuin on juontajana toimivan ex-salkkarisuuruuden kanssa hengaillut paikalla aistimassa, mistä hänen mielestään on kyse.Ilmeisesti meidän kuuluisi vaikuttua jotenkin? Jotta tämä myhkäinen nainen (joka saattaa jopa aidosti olettaa olevansa jonkinmoisen henkimaailman kanssa yhteydessä, ei voi tietää) ei päästelisi suustaan täysin mitä sattuu, hän maustaa mystisyyttään jättämällä sanomisiaan kesken jännittävissä kohdissa. Kuulemme muun muassa kuinka "tulee sellanen tunne, että nää peilit ja lasit jotenkin." ....eli mitä? Onko meiltä katsojilta nyt jotain leikelty salaan? Hetken päästä kookasta rakennusta koskeva kerronta jatkuu "tää ei nyt kuulu tähän, että mun kasvatusisä on lasimestari, mutta mul tulee sellanen olo, että että, tota noin niin, peilit ja lasit jotenkin.. No niin." Tuon häikäilemättömän paljastuksen on ehkä tarkoitus saada karvat ojoon katsojalta, jolle on jo rakennuksen historiaa valottaessa kerrottu paikan tapahtumista ja lasin olleen olennainen osa menneitä aikoja?
Odotin yllätykseksi jotakuta edes varovaisesti epäilevää, järjellä ajattelevaa ihmistä kertomaan näkökulmiaan, mutta eipä tietenkään. Kuten oli oikeastaan odotettavissakin, ei löydy järjen häivä vesittämästä pseudojännittävää tunnelmaa. Ei skeptikkoja tai edes pieniä rohkeita kyseenalaistuksia, ainakaan ensimmäisissä jaksoissa. Tokkopa tulee olemaan järin selkeää (tai edes muunlaista) rationaalisuutta seassa jatkossakaan, koska ainakin ensimmäisten viiden jakson perusteella on havaittavissa, että harhaisuus on olennainen osa tiivistä tunnelmaa. Yhdessä episodissa kameramies yltyy kommentoimaan sen verran, ettei omien sanojensa mukaan usko ”mihinkään”, mutta vaikuttaa yleensä myötäilevältä eikä ainakaan päästele vastasanoja kun Saija-Reetta selostaa tuntemuksiaan, viettäessään hänen kanssaan (ilmeisesti kahdestaan) pimeässä aikaa tapahtumapaikoilla. On kyllä sen verran kehuttava, että on aina hienoa päästä seuraamaan moista määrää huvittavan vilpittömältä vaikuttavia ihmisiä. Osa mukana olijoista on taatusti saanut hyviä naurujakin Piirissä pyöriessään, mutta vakavia hetkiä löytyy ruudultakin. Ja niitä on aina liikaa, jos sellaisia yksikin tällaista toteuttaessa.
Suosittelen sarjaa harvoille, mutta mieluummin joillekin myötähäpeästä riemua irti saaville skeptikoille kuin vähänkin ”selittämättömiin” ilmiöihin taipuvaisille herkkäuskoisille. Minulle kyse on laatukomediasta, mutta en oleta kaikkien löytävän syitä käkättää tällaisille asioille. Tiedän ihmisiä, joilla ei riitä hermot katsella sitä. Paranormaalit aiheet ovat usein todella hauskaa ajanvietettä sivusta seuraavalle, mutta on kieltämättä jollain lailla traagista, että vielä nykyään riittää puupäitä uskomaan mihin sattuu, kaikkien vähänkin välkympien saduiksi tietämään.
Siinä suora lainaus ensimmäisestä osasta, johon nyt tarkalleen porauduin ennen tämän kirjoittamista, vaikka tuskin kovin kauas hairahtelen sarjasta yleisellä tasolla. Kysehän on Big Brotherin kanssa aivottomimman tv-ohjelman tittelistä kilpailemaan saapuneesta, kotimaisista aaveilmiöistä kertovasta Piiristä. Mitä helvettiä? No sitä helvettiä, että vaikka noitiin ja keijuihin uskoville ehkä nauretaankin nykymaailmassa yleensä epäröimättä, kummituksiin ja meedioihin saa kohdistaa totista kiinnostusta (ja rahojaan) melko rauhassa nolaamatta itseään. Miksi? Voi kun tietäisi. Yhtä todellisuudesta nauttivaa lannistamaan on aina useita huuhaataipuvaisia, joille ei merkitse juuri mitään se, kuinka paljon järki tai todisteet puhuisivat aiheen todenperäisyyttä vastaan. Minulla ei ole teeveetä, eikä minua liikuttavasta ohjelmatarjonnasta perillä pitäviä ihmisiäkään juuri, joten kuulin ohjelmasta vasta kun se oli jo meneillään. Onnekseni Subilla ei olla turhan niuhoja, netissäkin pääsi vielä viikkojenkin jälkeen kokemaan kyseisen omituisuuden. Kaikkia en ehtinyt häkellellä, mutta tuskinpa menetin mitään nerokasta.
Ensimmäisessä jaksossa ollaan ajauduttu Mustasaareen, Grönvikin Kartanoon, josta kaikki muut voivat nuuskia informaatiota vaikkapa Googlen kautta, mutta tämän ohjelman ammattilaiskummajainen ei kuulemma ole ollut paikasta tietoinen ennen paikalle laahautumistaan. Pennanen ei myöskään tapaa paikan asukkaita, ennen kuin on juontajana toimivan ex-salkkarisuuruuden kanssa hengaillut paikalla aistimassa, mistä hänen mielestään on kyse.Ilmeisesti meidän kuuluisi vaikuttua jotenkin? Jotta tämä myhkäinen nainen (joka saattaa jopa aidosti olettaa olevansa jonkinmoisen henkimaailman kanssa yhteydessä, ei voi tietää) ei päästelisi suustaan täysin mitä sattuu, hän maustaa mystisyyttään jättämällä sanomisiaan kesken jännittävissä kohdissa. Kuulemme muun muassa kuinka "tulee sellanen tunne, että nää peilit ja lasit jotenkin." ....eli mitä? Onko meiltä katsojilta nyt jotain leikelty salaan? Hetken päästä kookasta rakennusta koskeva kerronta jatkuu "tää ei nyt kuulu tähän, että mun kasvatusisä on lasimestari, mutta mul tulee sellanen olo, että että, tota noin niin, peilit ja lasit jotenkin.. No niin." Tuon häikäilemättömän paljastuksen on ehkä tarkoitus saada karvat ojoon katsojalta, jolle on jo rakennuksen historiaa valottaessa kerrottu paikan tapahtumista ja lasin olleen olennainen osa menneitä aikoja?
Odotin yllätykseksi jotakuta edes varovaisesti epäilevää, järjellä ajattelevaa ihmistä kertomaan näkökulmiaan, mutta eipä tietenkään. Kuten oli oikeastaan odotettavissakin, ei löydy järjen häivä vesittämästä pseudojännittävää tunnelmaa. Ei skeptikkoja tai edes pieniä rohkeita kyseenalaistuksia, ainakaan ensimmäisissä jaksoissa. Tokkopa tulee olemaan järin selkeää (tai edes muunlaista) rationaalisuutta seassa jatkossakaan, koska ainakin ensimmäisten viiden jakson perusteella on havaittavissa, että harhaisuus on olennainen osa tiivistä tunnelmaa. Yhdessä episodissa kameramies yltyy kommentoimaan sen verran, ettei omien sanojensa mukaan usko ”mihinkään”, mutta vaikuttaa yleensä myötäilevältä eikä ainakaan päästele vastasanoja kun Saija-Reetta selostaa tuntemuksiaan, viettäessään hänen kanssaan (ilmeisesti kahdestaan) pimeässä aikaa tapahtumapaikoilla. On kyllä sen verran kehuttava, että on aina hienoa päästä seuraamaan moista määrää huvittavan vilpittömältä vaikuttavia ihmisiä. Osa mukana olijoista on taatusti saanut hyviä naurujakin Piirissä pyöriessään, mutta vakavia hetkiä löytyy ruudultakin. Ja niitä on aina liikaa, jos sellaisia yksikin tällaista toteuttaessa.
Suosittelen sarjaa harvoille, mutta mieluummin joillekin myötähäpeästä riemua irti saaville skeptikoille kuin vähänkin ”selittämättömiin” ilmiöihin taipuvaisille herkkäuskoisille. Minulle kyse on laatukomediasta, mutta en oleta kaikkien löytävän syitä käkättää tällaisille asioille. Tiedän ihmisiä, joilla ei riitä hermot katsella sitä. Paranormaalit aiheet ovat usein todella hauskaa ajanvietettä sivusta seuraavalle, mutta on kieltämättä jollain lailla traagista, että vielä nykyään riittää puupäitä uskomaan mihin sattuu, kaikkien vähänkin välkympien saduiksi tietämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti