Mörkö se lähti piiriin..

Asukkaat ovat poistuneet ja Grönvikin Kartanoon saapuu Marja Pennanen. Hän on toiminut meediona yli kymmenen vuoden ajan. Marja pitää henkilökohtaisia istuntoja ja yleisiä luentoja. Hän on auttanut yksityishenkilöitä ja viranomaisia kadonneiden henkilöiden etsinnässä.

Siinä suora lainaus ensimmäisestä osasta, johon nyt tarkalleen porauduin ennen tämän kirjoittamista, vaikka tuskin kovin kauas hairahtelen sarjasta yleisellä tasolla. Kysehän on Big Brotherin kanssa aivottomimman tv-ohjelman tittelistä kilpailemaan saapuneesta, kotimaisista aaveilmiöistä kertovasta Piiristä. Mitä helvettiä? No sitä helvettiä, että vaikka noitiin ja keijuihin uskoville ehkä nauretaankin nykymaailmassa yleensä epäröimättä, kummituksiin ja meedioihin saa kohdistaa totista kiinnostusta (ja rahojaan) melko rauhassa nolaamatta itseään. Miksi? Voi kun tietäisi. Yhtä todellisuudesta nauttivaa lannistamaan on aina useita huuhaataipuvaisia, joille ei merkitse juuri mitään se, kuinka paljon järki tai todisteet puhuisivat aiheen todenperäisyyttä vastaan. Minulla ei ole teeveetä, eikä minua liikuttavasta ohjelmatarjonnasta perillä pitäviä ihmisiäkään juuri, joten kuulin ohjelmasta vasta kun se oli jo meneillään. Onnekseni Subilla ei olla turhan niuhoja, netissäkin pääsi vielä viikkojenkin jälkeen kokemaan kyseisen omituisuuden. Kaikkia en ehtinyt häkellellä, mutta tuskinpa menetin mitään nerokasta.

Ensimmäisessä jaksossa ollaan ajauduttu Mustasaareen, Grönvikin Kartanoon, josta kaikki muut voivat nuuskia informaatiota vaikkapa Googlen kautta, mutta tämän ohjelman ammattilaiskummajainen ei kuulemma ole ollut paikasta tietoinen ennen paikalle laahautumistaan. Pennanen ei myöskään tapaa paikan asukkaita, ennen kuin on juontajana toimivan ex-salkkarisuuruuden kanssa hengaillut paikalla aistimassa, mistä hänen mielestään on kyse.Ilmeisesti meidän kuuluisi vaikuttua jotenkin? Jotta tämä myhkäinen nainen (joka saattaa jopa aidosti olettaa olevansa jonkinmoisen henkimaailman kanssa yhteydessä, ei voi tietää) ei päästelisi suustaan täysin mitä sattuu, hän maustaa mystisyyttään jättämällä sanomisiaan kesken jännittävissä kohdissa. Kuulemme muun muassa kuinka "tulee sellanen tunne, että nää peilit ja lasit jotenkin." ....eli mitä? Onko meiltä katsojilta nyt jotain leikelty salaan? Hetken päästä kookasta rakennusta koskeva kerronta jatkuu "tää ei nyt kuulu tähän, että mun kasvatusisä on lasimestari, mutta mul tulee sellanen olo, että että, tota noin niin, peilit ja lasit jotenkin.. No niin." Tuon häikäilemättömän paljastuksen on ehkä tarkoitus saada karvat ojoon katsojalta, jolle on jo rakennuksen historiaa valottaessa kerrottu paikan tapahtumista ja lasin olleen olennainen osa menneitä aikoja?

Odotin yllätykseksi jotakuta edes varovaisesti epäilevää, järjellä ajattelevaa ihmistä kertomaan näkökulmiaan, mutta eipä tietenkään. Kuten oli oikeastaan odotettavissakin, ei löydy järjen häivä vesittämästä pseudojännittävää tunnelmaa. Ei skeptikkoja tai edes pieniä rohkeita kyseenalaistuksia, ainakaan ensimmäisissä jaksoissa. Tokkopa tulee olemaan järin selkeää (tai edes muunlaista) rationaalisuutta seassa jatkossakaan, koska ainakin ensimmäisten viiden jakson perusteella on havaittavissa, että harhaisuus on olennainen osa tiivistä tunnelmaa. Yhdessä episodissa kameramies yltyy kommentoimaan sen verran, ettei omien sanojensa mukaan usko ”mihinkään”, mutta vaikuttaa yleensä myötäilevältä eikä ainakaan päästele vastasanoja kun Saija-Reetta selostaa tuntemuksiaan, viettäessään hänen kanssaan (ilmeisesti kahdestaan) pimeässä aikaa tapahtumapaikoilla. On kyllä sen verran kehuttava, että on aina hienoa päästä seuraamaan moista määrää huvittavan vilpittömältä vaikuttavia ihmisiä. Osa mukana olijoista on taatusti saanut hyviä naurujakin Piirissä pyöriessään, mutta vakavia hetkiä löytyy ruudultakin. Ja niitä on aina liikaa, jos sellaisia yksikin tällaista toteuttaessa.

Suosittelen sarjaa harvoille, mutta mieluummin joillekin myötähäpeästä riemua irti saaville skeptikoille kuin vähänkin ”selittämättömiin” ilmiöihin taipuvaisille herkkäuskoisille. Minulle kyse on laatukomediasta, mutta en oleta kaikkien löytävän syitä käkättää tällaisille asioille. Tiedän ihmisiä, joilla ei riitä hermot katsella sitä. Paranormaalit aiheet ovat usein todella hauskaa ajanvietettä sivusta seuraavalle, mutta on kieltämättä jollain lailla traagista, että vielä nykyään riittää puupäitä uskomaan mihin sattuu, kaikkien vähänkin välkympien saduiksi tietämään.

Selkeät ajatukset kadoksissa

Useimmat ajattelevat, että on jokaisen oma asia mihin uskoo ja monen mielestä (ainakin minun) pitäisi olla vaiti omista näkemyksistä. Niin sen kai tavallaan kuuluu ollakin yleensä, mutta miten vaikkapa silloin kun alkaa vaikuttaa tarpeelliselta ohjata joku ammattilaisten huomaan? Tarkoitan oikeiden hoitajien, en mystikkojen käsiin. Jotkut eivät ymmärrä ja/tai ole tarpeeksi kiinnostuneita, ajattelemaan kriittisesti tai toimimaan rationaalisesti. Kaikenlaisen päivittäisen informaation, sekä omien kokemusten että ympäristön, seasta saattaisi tuntua tympeältä poimia pikkutarkasti kaikki faktat, sillä asioista valtaosan todenperäisyydellä ei ole kummoista elämään vaikuttavaa merkitystä. Terve skeptisyys äityisi todennäköisesti surulliseksi typeryydeksi ja kyynisyydeksi, jos erikseen puntaroisi jokaisen seikan perän.

Monilla on taipumuksia uskoa yliluonnollisuuksiin, eikä se välttämättä heti tarkoita huolestuttavaa mielenvikaisuutta. Se tarkoittaa yleensä sitä, että ovat henkilön luonteen ominaisuudet mitä tahansa, rationaalisuus ei kuulu vahvimpien joukkoon. Jos esimerkiksi joku on tarpeeksi hairahtanut luulemaan, että keijuissa, astrologiassa tai feng shuissa on perää, hän on kieltämättä typerä, mutta lähinnä vain koomisella tavalla. Itsestäkin on yleensä hauskaa kuunnella "vaarattomiin" harhoihin liittyviä juttuja (terveisiä vaan eräälle rakkaalle ystävälleni, joka on edelleen varma, että on oikeasti nähnyt tonttuja), enkä välttämättä olisi järin tervetullut moneenkaan seurueeseen, mikäli kaikki mahdolliset pikkuseikat ajaisivat kommentoimaan kriittiset ajatukseni ääneen. Toisinaan on hankalaa koittaa olla puuttumatta toisten järjettömyyksiin, etenkin jos kyseessä on etäisestikään itseen liittyvä tapaus. Joskus saa tietää (yleensä muilta kuin irrationaalisuuden uhreilta itseltään) jostain, muutakin kuin hauskoja aspekteja sisältävästä tapauksesta ja nyt on ollut pitkästä aikaa tovin valloillaan melko lähelle osuva turhautunut kiukkuisuus. Tämä seurasi jonkinlaista huolestumista kuultuani, että eräs melko asiallisena pitämäni nuori nainen oli saanut päähänsä vierailla ennustajalla. On myöhäistä koittaa puida tolkkua tai ehkäistä istunto, mutta en ilmeisesti osaa antaa asian vain olla ja pysytellä kuumottamatta uhria kun hänellekin näinä hetkinä blogini osoitteen paljastan?

Purnaan kyseisestä visiitistä, sen minulle kuulumattomuudesta huolimatta. Minkä takia? Ihan vain siksi, että kyseinen tapaus on minulle paljastunut ja olisi kohdallani jotenkin välinpitämättömyyttä, antaa toisen olla miettimättä hieman eri näkökulmasta kokemustaan. Aavistan, ettei hän ole sydämellisesti innoissaan lukemastaan.. omaamatta todistettavasti enempää tai vähempää näkijäkykyjä kuin hänkään, joka teki - ja tulee tekemään - rahaa myöhempien tapahtumien ja muiden asioiden ounastelulla. Itse en tienaa enteilyineni lanttiakaan, vaikka onnistumisprosenttini on toisinaan useita kertoja isompi kuin maksusta palveluksessa olevilla ilkimyksillä. Julma maailma?

Surullisen harva vaivaa päätään tai usein edes tiedostaa jonkin olevan vialla uskomista vaativissa asioissa, edes silloin kun omista tutuista joku olisi aikeissa maksaa jostain tieteellistä tutkimusta kestämättömästä potaskasta. Jos kukaan ei puutu meediotapauksiin, puuttuuko sitten isompiinkaan uskomuksiin liittyviin hairahduksiin? Kokemusteni perusteella ei kovin helposti. Kärjistän asioita tai en, saa kirjoituksistani mitään selkoa tai ei, ihmisistä välittäminen tämänkin aamupöhnässä näppäillyn tekstin motiivi oli.

Vahinkotauko

Tarkoitus on ollut pysyä vireessä, jahka saa käyntiin tämän touhun, mutta jotenkin onnistuin silti tässä välissä yli kuukauden kirjoittamaan vain rankoja työpöydälle. Monista eri aiheista, kaiken muun puuhastelun lomassa. Nyt tilanne muuttuu, mikäli ihmiset vaikuttavat edes etäisesti kiinnostuneilta. Päästän hetken päästä jopa yleiseen tietoon osoitteen ja toivon kommentteja niin kannattajilta kuin kitisijöiltäkin.

Tekstejä viimeistelemään sai niinkin hämärä asia kuin Facebook. Sinne yöllä lisäämääni "Mitä teet tällä hetkellä" statukseen on jo sen verran kommentoitu, että vaikuttaisi ainakin joidenkin havaitsevan mistä mutisen.

Kuten fiktiivinen sankarini Greg House on hienosti todennut, "You can think I'm wrong, but that's no reason to quit thinking. "

Aamuinen ajelehtiminen ääniaallokossa

Jos jonkin orkesterin asenne tai sanoma on selkeästi rasistinen, sitä ei todennäköisesti huvita kuunnella. Tai jos jonkin hohkaamansa bändin tyyppi tai muun alan taiteilija olisi yhtäkkisesti valokeilassa väärällä tavalla kyseenalaisista syistä, kuten vaikkapa lapsia sisältävistä seksiaktiviteeteista, ei varmaan osaisi enää ajatella kyseiseen henkilöön liittyvää tuotantoa lähellekään yhtä nautinnollisena kuin ennen uutisia. Sitä, mitä artistin päässä todella liikkuu, ei tietenkään yleensä voi kovin vahvasti aistia, ellei sitä ilmaista tahallaan. Useimmista teoksista on kyllä aiheeseen perehtyneen helppo jotain havaita. Kuten se, että tekijä joko on tai ei ole kovin kummoinen lahjakkuus tai mielikuvituksellisin otus jonka tiedät. Yleensä on oman työnsä takana, että voi päätellä onko samaistumisen syy silkka taide vai myös ajatusmaailma. Kyseessähän ei monille ole merkityksellisen henkevistä asioista, mutta itselle on näköjään taas tullut aika vaivata päätään moisilla yli terveellisyyden.

Olen parantumattomana musaholistina sekä tutkinut tolkuttomia määriä julkaisuja että analysoinut mielessäni kaikenlaista asenteisiin ja motiiveihin liittyvää vuosien varrella, ja monesti jonkin mielenvikaisuuteen tai luonteeseen liittyvän uuden tiedon myötä olen joko alkanut vierastaa tai arvostaa jotain tekijää enemmän kuin ehkä pitäisikään. Esimerkiksi Bad Religion, joka on suurimmaksi osaksi melko tylsää ja tasapaksua ryönää, kuulostaa aina vain enemmän maittavammalta kuin valtaosa nimekkäistä jenkkiakteista - nyt kun tiedän, että vokalisti Greg Graffin on paitsi ateisti myös ansioitunut tiedehörhö, joka jopa tahtoo vaikuttaa panoksellaan jotenkin rationaalisesti maailman kummalliseen tolaan.

Tällä kertaa aloin miettimään vastaavia asioita, taas kerran, kun löysin itselleni uutta, kiehtovaa äänimaalailua oudohkosta suunnasta. Yhden miehen projekti Murcof on Meksikosta ja tajusin heti, että en oikeastaan muuta musiikkia sieltä tiedäkään. Enpä minä tiedä kyllä vastaavaa musaa muualtakaan oikeastaan, vaikka tiedostan tällaisen olleen osa omaa makua jo vuosia melko selvästi. On vaikea päätellä, mistä suunnasta tämän yhden nimen perusteella alkaisi kaivelemaan nipputolkulla vastaavia huikeuksia, koska tekijän ajatusmaailma tai kansallisuus on todella hankalasti arvioitavissa tällaisessa materiaalissa. Sen verran havaitsen, että herra Coronan on suunnilleen pakko olla jollain tapaa hieno ihminen, mutta asiaa hetken jumissa analysoituani myönsin itselleni, etten oikeastaan keksi muuta syytä kuin kiehtovanlainen luovuus. Mitä luovuus kertoo ihmisestä? Hyvin vähän toisaalta, mutta kaiketi tarpeeksi tällaisissa asioissa. Kyseessä on kuitenkin "vain" taide, jota on monissa muodoissaan aikojen alusta asti saanut aikaan hyvin laaja kirjo kusipäitäkin.

En osaa edes aavistaa onko tekstissä tällä(kään) kertaa mitään tolkkua, mutta en luultavasti olisi parempaankaan nyt pystynyt..? Kuulokkeista kajastaa suureen päähäni harvinaisen nautittava tunnelma. Kiva että kello on kohta kahdeksan, Sami taitaa näköjään taas saada nukuttua vasta kun muut alkavat olla aamutohinoissaan.

Ei puhuta uskosta, jooko..?

On jotenkin kummallista ja väärin, että uskoihin liittyvistä asioista ei saa keskustella samalla tavalla kuin muista. Normaalisti toisten mielipiteet ja järki on suotavaa kyseenalaistaa, mikäli jokin on (ainakin omasta mielestä) jotenkin vinossa. Esimerkiksi poliittiset näkökulmat ja suosikkielokuvat ovat soveliaita suohon naurettaviksi, riippuu vain ihmisten kohteliaisuudesta käykö niin. Harvoin silti kukaan vaivautuu kummemmin pahastumaan jos toinen ei ihan sisäistä ensimmäisen ajatuksia.

Yleensä juttutuokioissa kaikki ymmärtävät, että eriävillä ajatuksilla hyökätään ideoita, ei ihmisiä vastaan. Toisin on jumalista ja muista luonnonlakien vastaisuuksista keskustellessa. Ateistille tai muilla tavoin kriittisesti ajattelevalle on välillä lähes mahdotonta jutella julki mietteitään, mikäli seurassa sattuu jollain olemaan vähääkään taipumusta yliluonnollisuuksiin. Usein joku kokee itsensä satutetuksi ja seuraa paha mieli. Turha sellainen. Tulee mieleen jopa muutama häijyhköksi äitynyt, ystävyyttä tahattomasti koetellut esimerkki, mutta ei niistä sen enempää. Säästääkseni muut henkilökohtaisilta tuntuvilta anekdooteilta, taidan mainita vain yhden melko yleisen keinoistani aiheuttaa pahennusta (joskus jopa vasten tahtoani.)

Kuten moni fiksumpikin on havainnut, ja itsestäni on hauskaa tokaista ääneen mietteenä, jumalanpilkka on uhriton rikos. Sanon noin monesti, huumorisävytteisesti mutta tarkoittaen. Vaikka en sitä mitenkään lauo joka väliin muistuttamaan vittumaisuudestani, on oikeastaan melko yhdentekevää loukkaantuuko joku. Kyseessä on toteamus joka ei ainakaan ole hyökkäys tiettyä ihmistä kohtaan, joten mitä sitten vaikka loukkaantuisi? Mitä sitten vaikka se olisin minä joka loukkaantuisi? Ei sen pitäisi olla syy estää muita ihmisiä ilmaisemasta itseään.

Eipä mulla muuta tänä yönä, toivottavasti teksti ei ole toivottoman sekavaa ja aivotonta..

Jollain tapaa aihe tuli mieleen eilen katsomastani Richard Dawkinsin luentotallenteesta, mutta alla lojuva lyhyt pätkä taitaa sopia sekaan. Toimivassa debatissa taistellaan ajatuksin, ei nyrkein. Tuskin kumpikaan osallistujista (Sam Harris + David Wolpe) haluaa pahaa toiselle, vaikka miten koittavat saada pointtinsa muiden jakeluun ja toisensa yleisön edessä lähes naurunalaiseksi. He eivät pääse yhteisymmärrykseen todennäköisesti ikinä, eräisiin asioihin viitaten, mutta en ihmettelisi vaikka olisivat lähteneet hyväntuulisina vaikkapa oluelle tuosta.