Irti kirkosta

Luin "pitkästä" aikaa sähköpostini läpi ja havaitsin, että monesta löytyi samaa aihetta kaluavaa, ajankohtaista tietoutta. Kaikkiahan ei kirkolliset asiat kiinnosta liikkumiseen tai edes ajatteluun asti, joten ajattelin kylmästi kopioida laiskimmille napakan referaatin maililaatikostani:

Kirkosta eroaminen on tänä vuonna laskenut selvästi edelliseen nähden, ja jäänee nyt 40 000 tasolle. Tämä on silti kaikkien aikojen toiseksi suurin luku (2008 eroajia oli noin 52 tuhatta.) Eronneita on kertynyt vuoden mittaan jo yli 30 000, mutta on hankala arvioida täysin kohdilleen kokovuotista saldoa. Esimerkiksi jo yksi päivä saattaa tuoda jokseenkin krusiaaleilta tuntuvia yllätyksiä mukanaan; 31.12.2008 erosi yli tuhat, 31.12.2007 alle 500.

Kirkosta eroaminen on ollut vilkasta vuodesta 2003 lähtien. Suomen evankelis-luterilaisen Kirkon jäsenmäärä alitti 80% kansasta marraskuun alkupuolella. Edelliseen kymmeneen prosenttiyksikköön meni melkein 30 vuotta. Kirkon jäsenmäärä on vähentynyt noin prosenttiyksiköllä vuosittain.

Tänä vuonna suurista kaupungeista eniten on erottu Helsingissä (3950), Tampereella (1750) ja Espoossa (1554). Väkilukuun suhteutettuna eniten suurista kaupungeista on erottu Tampereella (0,83% väkiluvusta), Oulussa (0,79%) ja Lahdessa (0,78%). Paikkakunnan koko vaikuttaa eroamistahtiin. Mitä suurempi paikkakunta, sitä enemmän eroja tehdään myös suhteessa asukaslukuun.

Vilkkaimmin eroavat 18 vuotta täyttäneet. Heitä on 10% eroajista. Eroajista 75% on alle 40-vuotiaita, ja 41% on naisia.

Keskikokoisista paikkakunnista Imatralla on erottu eniten. Tänä vuonna on eronnut jo 335 henkilöä, koko viime vuonna erosi 232. Imatran eromäärät tulevat tänä vuonna kasvamaan ainakin 50%. Alle 5000 asukkaan kunnassa eroaa keskimäärin noin 10 henkilöä vuodessa.
eroakirkosta.fi -palvelun kautta on Paltamosta eronnut tänä vuonna 28 henkilöä. Missä lienee Paltamo, ei aavistusta. Mainiota triviaa silti.

Katumuskuukautta, joka aikoinaan jarrutteli loppuvuoden saldon kasvua, ei enää ole. Joulukuussakin voi erota, ja säästää ensi vuoden kirkollisveron. Erota voi äärimmillään vaikka 31.12.2009 juuri ennen vuodenvaihdetta. Katumuskuukausi oli käytössä vuosien 1923-2003 uskonnonvapauslaissa. Se poistui 1.8.2003, kun uusi uskonnonvapauslaki tuli voimaan. Vuosina 1889-1922 katumuskuukausi oli kaksi kuukautta. Pääosin tuon vanhan lain takia katumuskuukauden kuvitellaan yhä olevan jarruna loppuvuotiselle järkeistymiselle.

Lisäksi pari muuta juttua:

- Verokortit painetaan käytännön syistä jo joulukuussa, ja likimain marras joulukuun tietojen mukaan. Kirkollisveron voi siis säästää jo vuoden mittaan jos pyytää uuden verokortin. Jos ei tee sitä, saa summan aikanaan veronpalautuksena.

- Ns. kirkkovuosi kestää 1. adventista tuomiosunnuntaihin, eli käytännössä se vaihtui juuri. Kirkkovuoden vaihtumisella ei ole merkitystä Suomen maallisessa lainsäädännössä.

Kiitokset kaikille tietojen jakajille, noille vapaasti ajatteleville kotimaan arkisankareille, etenkin lähes joka viestin lopussa mainitulle Jori Mäntysalolle.

Helppo uhri viihdyttäjille?

Kyllä, joskus olen. Nytkään ei tarvittu kuin yksi livepala Emilieltä ja Johannan sympaattinen aamuankeus, että jouduin koomisen inspiraation (=unettomuuden, kun ei mitään keinoja toteuttaa ideoitaan heti) valtaan ja menee luultavasti tunteja, että mikään ajaa nukkumakuntoon. En tiedä meneekö tällainen hetki bipolaarisen luonnon vai minkä piikkiin, mutta tuntuu kivalta kun noin vaivatta löytyi ällistyttävä määrä pinnanalaista energiaa. Jonnekin tämä pitäisi kyllä kanavoida, mutta ei auta murehtia. Kohta varmaankin turhaudun, jos ei henkinen pulssi tasaannu lepotilan tuntumaan, mutta toistaiseksi keskityn ottamaan irti kaiken tästä varhaisesta euforiasta, nyt kun kerran moinen yllätti. Haikeahko juttuseuralainen ei tietoisesti kyllä täpinöittänyt sen enempää kuin melankolisella vireellä suoriutunut artistikaan, joten ehkä kuuluisi kiittää lähinnä pienestä riehaantuvaa mieltään? Ei. Kumarrus mainitsemilleni, kauniille naispuolisille olennoille tästä.

Toiseksi mainittu ei tietääkseni löydy yleisiltä paikoilta hullaannusta aiheuttamasta, mutta ensimmäisenä möläytetty, ällistyttävine videoineen on jaettavissa.

Talven alun top 8

Pöhkö taipumukseni listailla asioita otti taas valtaansa, tahallisen tylsä sunnuntaitunnelmointi taitaa olla tällä kertaa syy pohtia moisia?

En laita palasia mihinkään järjestykseen tai yritä selitellä miten juuri nuo ovat hetken kovimmat hitit. Ovatko edes? Ainakin nuo ovat kiinni huipussa. En normaalisti kuuntele montaa kertaa putkeen samoja levyjä tai biisejä, mutta nyt on seassa miltei pelkkiä toistolle unohtuneita tekeleitä. Poikkeava toiminta johtuu varmasti osin siitä, että en ole nöräilyltäni malttanut roplata levyhyllyä, joten youtubessa ja muissa nettilähteissä seikkailu on valinnut puolestani monia hetkiä. Suurin osa teoksista on vanhoja suosikkejani, mutta miltei suoraan uunistakin pääsi sekaan muutamia mahtavuuksia.

Naked City - The Sicilian Clan
Robert Burger - Bazaar
The Tango Saloon - I Want Some Fun (vokaalit ei parhautta, muuten huh..!)
Electric Masada - Idalah-Abal
Parov Stelar - For Rose
Peace Orchestra - Domination
Emilie Simon - Antarctic (extended version)
Miasma & The Carousel of Headless Horses - Garp Gadriel

Jätän tarkoituksella Kickbackin ja Cursedin ja ties mitä bändejä pois tuosta, että vaikuttaisin juustoisemmalta kuin ehkä olen loppujen lopuksi ollut?

Niemelä vs. Laajasalo

Olen vähän tavallaan myöhässä, mutta koen silti hyödylliseksi yrityksen saada edes muutama hminen katsomaan Vapaa-ajattelija- ja skeptikkojäärä Jussi K. Niemelän puintia pappi Teemu Laajasalon kanssa. Aiheena on koulujen uskonnonopetus, eikä keskustelu jätä ajatuksettomaksi.



Oman lisäefektinsä juutuubissa tiirailuun antoi sivulta löytyvien, "liittyvien" videoiden seasta silmiin osuneet Method Man -palaset. Ei paljoa enää katu-uskottavuutta kasvateta tuosta, Jussi.

Science of Scams

Tästä on jo muualla päin maailmaa ollut keskustelua, muutamia kuukausia, mutta olin ilman kotiyhteyttä nettiin puolisen vuotta ja satunnaiset visiitit eetteriin jäivät todella ankeiksi pintaraaputuksiksi.

Koskaan ei tee pahaa oppia, tai kerrata oppimaansa, kun on aiheena höpönlöpö. Vaikka itse tietääkin suunnilleen miten oikea maailma toimii, pitää muistaa varmuuden vuoksi kaikki mahdollisesti eteen osuvat, epäilyttävyyksiin uskovat ihmiset, joita on hyvä koittaa välillä ravistella järkiinsä. Onhan se yltiöhankalaa, jos ei mahdotonta, mutta ei ole oikein antaa ihmisten olla vaaraksi itselleen kun saattavat samalla vetää fiksuakin porukkaa mukanaan. Muistissa ei tarvitse olla paljoakaan vajavaisuutta, jos sinulle esitetään jokin väite tai kysymys, johon et osaa reagoida tarpeen vaatimalla tavalla, epäröimättä. Puinti menee aiempaakin vaivaantuneemmaksi, ainakin itsesi osalta, ja vastapuoli olettaa tuolloin entistäkin tehokkaammalla varmuudella olevansa jotenkin voittanut. Se on outoa, mutta sairaalla tavalla kiehtovaakin, että mitä hurjemmasta kusetuksesta on kyse, sitä innokkaammin ja hyökkäävämmin kannatusjoukot ovat vastassasi.

Eniten tästä perillä olevilla tutuillani on ikävän huonot lähtökohdat pysyä perillä paitsi todellisuudesta, myös englannista, joka on kyseisenkin sivuston kieli. Toivottavasti joku silti saa tästä edes hupia hetkeksi, jos ei jopa opi jotain?

Esoteerista lapsen hyväksikäyttöä vai vahinkohauskaa?

En tiedä mitä tuossa meille kerrotaan, mutta jopa viihdyn saarnan parissa ja luotan kyseiseen seremoniamestariin helposti enemmän kuin Benny Hinnin tai Peter Popoffin kaltaisiin, huijareiksi tiedettyihin, pahaa mieltä ja ankeutta kylväviin ilkimyksiin. Ja toisin kuin yleensä moisissa tilaisuuksissa, tämä paasaaja ei ole lavalla dollarikasan takia. Ainakaan siis tietoisesti.

Eroakirkosta.fi toimii

Ja todella hienosti. Vapaa-ajattelijoilta oli tullut illalla mailia, että eilen rikottiin 150,000 palvelua käyttäneen raja. Toisena asiana tuli mieleen mainita lähitulevaisuudessa Suomessakin käyntiin lähtevä ateistibussikampanja, joka on jo monessa maassa ilahduttanut meitä rationalisteja. Jos olisin vähänkään varoissani, en epäröisi osallistua. En ollenkaan ole pahoillani jos kohdalle osuu linja-auto tällainen tarra kyljessä:

Eipä minulla muuta tällä kertaa. Tajusin olleeni aika kauan kirjoittamatta mitään valmiiksi, mutta kauhea kasa luonnoksia kyllä löytyy ja nyt vaikuttaa siltä, että kohta saattaisi olla olo kohdallaan hioa ne siedettäviksi ja esiin asti?

Lauantain aamukahvit tällä kertaa noin klo 23

Unirytmi on ollut taas viime päivät niin huima, etten ammattilaisuudestani huolimatta oikein itsekään enää säily perillä. Jotenkin on nyt takaperin ja ylösalaisin, todella vinossa nukuskelukulttuurin tola. Vaivan on tainnut aiheuttaa jopa normaalia kiusallisempaan väliin rojahtanut, ehkä osin oman huolettumuuden valloilleen yllyttämä depressiopysähtymä. Tasan viikon on huolella ahdistanut ja paatuneimpina hetkinä ovat jopa olleet itkuraivarit lähellä, mutta liika pysähtyneisyys on pitänyt jöönsä. Olen vain pienin liikehdinnöin sykähdellyt kompaktissa asunnossani, lähinnä sänkynäkin toimivan sohvan ja koneen liepeillä, välinpitämättömän mielialarasvatyynen vallassa. En ollut päiviin reaaliaikaisessa yhteydessä juuri keneenkään, sähköisten viestimien avulla saati livenä. Pari omituisiin aikoihin osunutta puhelua* ja jomman kumman käden sormilukeman verran tekstiviestejä taitaa olla tarkka sosiaalisuussaldo sunnuntaiaamusta perjantai-iltaan, jolloin jopa onnistuin käymään vilahtamassa kamujen seassa. Melko olemattomalla sukseella tosin, koska ei montaa tuntia vienyt tajuta horkan jatkuvan ja palata keskenään törröttämään. Noiden pikkusensaatioiden lisäksi olen lähinnä käynyt raskaan laiskaa debattia itseni kanssa ja muutaman vaivihkaisen nettiviestin vaihtanut parin hienon ihmisen kanssa, jotka eivät oikeastaan liity normaaliarkeeni. Vähän on nyt "jo" aistittavissa hyvän tuulen kaltaisia tuntemuksia, mutta en kyllä kykenisi uskottelemaan edes itselleni kaiken olevan miltei hienosti. Onko se lähes ohi? Vaikuttaa siltä, mutta varovaisuus lienee tervettä toistaiseksi.

Tavoittamattomissa nysväily on useimmiten raskasta, mutta ärsyttävä kuori ympärilläni vain tilkkiintyy muiden siitä valittaessa ja muista kiusallisista sosiaalisista hetkistä, joten esimerkiksi puhelin ei ole kovin olennaiselta tuntuva koje ilottomuuden vallitessa. Suurelle osalle läheisiäni alkaa olla tuttua pidättäytyä kiinnittämästä huomiota tiettyihin seikkoihin, mutta vielä on jonkin verran potentiaalisia voivottelijoita ja vastaavia jäljellä, joten lienee joskus jatkossakin vastaavia samittomia kausia tiedossa. Itsestäni en sillä lailla osaa aina kovasti välittää, mutta syyttömiä ajatellen on julmaa, että olen suvantokausien kohdalle hiipiessä ajautunut aina vain kauemmas kaikista. Etenkin heistä, joiden en koe olevan samalla puolella pääni sisuksiin liittyen, vaikka yleisesti molemminpuolinen arvostus olisikin kohdallaan. Kuuluisi pitää tauotta mielessä, että vaikka en itse kykenisi keksimään syitä miksi kukaan minua kaipaisi, heillä saattaa olla eri perspektiivi ja ehkä jopa tarvetta minulle. Oudoltahan se joskus tuntuu, mutta tuskinpa kaikki ihan tunteitta, vain hyvästä tahdosta laskevat itsensä ystävikseni? Oma tarve ihmiskontakteihin on vaihteleva, enkä voi tietää milloin siitä äityy akuutti, joten onneksi on (ainakin toistaiseksi) aina tavoitettavissa joukko heitä, jotka eivät koe minua taakaksi tai koita ehdottaa mitään kovasti ovelaa ja nerokasta, joka on yleensä meidän mielipahaongelmaisten keskuudessa halveksittavan typerää ja etenkin ikävän hyödytöntä. En osaa säästyä ihmettelemästä, miten suunnattomia vaikeuksia muutamilla, oireistani kumman vituralleen/ei ollenkaan perillä olevilla on koittaa käsittää vaikkapa se, että pohjamudissa lyllerrellessä itsen patistaminen ulos on ajoittain raaka mahdottomuus, vaikka tajuan silloinkin sen olevan terveellistä ja lähes pakollista, jos tahtoo helpotusta oireisiinsa.

Onneksi ainakin tällä hetkellä on alati letkeytyvä tunnelma ja jopa itsetuntokin on tainnut saada vihiä reitistä, joka johtaa pakoon olemattomuuden tunneleista. Enää ei ole ainoana kiireenä ehtiä vieroksumaan itseään liiallisen nukkumisen seassa, joten koen jo kelluvani pinnalla, ellen jopa niissä kuuluisissa (kenenkään lukemattomissa?) elävien kirjoissa. Ajankohta havahtumiselle on kiero, mutta ainahan pirteys on tervetullut ominaisuus. Valtaosa ikäisistäni vapaista, viriileistä nuorista miehistä lienee tällaiseen aikaan, tänäkin lauantaiyönä jossain muualla kuin koneen ääressä itsekseen, mutta se ei minua pidättele notkumasta kuulokkeineni pimeässä, seikkailemassa mielen kiinnostavimmissa labyrinteissa, öisiin ääniin uppoutuneena. Sanat eivät auttaisi kuvaamaan hyvää oloani, mutta eipä se kovin suurelta osin niiden ansiota olekaan, vaan musiikin. Ajatukset poissa, tunteet levällään. Parhautta.

Olen juuri kuullut, jälleen kerran, syistä joita en itse koita ymmärtää, kommentointia esoteerisesta musiikkimaustani, joten kostoksi liitän loppuun pienen otoksen öisestä soittolistasta, joka biisi biisiltä on tuupannut minua kauemmas hiljattaisesta kurjuudestani. Lista on vähintään yhtä epämääräisessä järjestyksessä kuin soidessaankin, mutta kukaan tuskin löytää muutenkaan logiikkaa siitä... jos edes tunnistaa nimiä kyetäkseen hahmottamaan millaisissa sfääreissä lillun. Ja luonnollisesti täysin päihteittä. Ei tulisi mieleenkään pilata tällaista oloa millään kahvia ärjymmällä.

Neskvartetten - Link goes to New Orleans
The Bad Plus - Flim!
Virus - Road
Murcof - Ultimatum
Clutchy Hopkins - Sound of the ghost
Amon Tobin - Defocus
Marc Ribot's Ceramic Dog - ShSh ShSh
Cloroform - DeConstruction
Tipper - Odd from every angle
Angelo Badalamenti - Dub Driving
Marc Ribot Y Los Cubanos Postizos - Aurora en Pekin
Dj Trax - This Place
Skeep - Float
Peace Orhestra - Who Am I
T.C.O. - Res

maistiaisina
menevähkön pään tarjonnasta

ja leppoisimmasta

josta paljastettakoon, että kyseessä on oma tekele. Suurin osa kuunteluhingusta lienee mukana olleen kitaristiystäväni Jussin vika? Hänen ansiostaan teos on muutakin kuin naksutusta ja spastista stagnaatiota.

*Hitun yli kuusi keskiviikkoaamuna. Puolentoista tunnin musiikkia ja psykologiaa huokunut puhelu, joka päättyi kun toiselta loppui akku..

Kolme tuntia kolinaan...

Eräs kokoonpanoistani, järjetöntä rytyytystä koheltava Plagueround, on aikeissa matkata bändikämpälle juonimaan aivottomia ilkeyksiä kahdeksalta. Kello on nyt snadisti yli viisi ja olen saunanraikkaana asettelemassa tajuntaani kehittelemään häiriintyneitä vokaaleja, joiden jäljiltä ei sitten illemmalla tarvi jutella normaaliin ääneen kenenkään kanssa. Tapani valmistautua rääkymään saattaisi aiheuttaa hämmästystä sivullisessa, sillä tällä hetkellä mikään ei kolise, särise tai kuulosta päälle käymistä harkitsevalta. Kairaudun kohti syvimpiä inspiraatioita kuuntelemalla muun muassa kesäisen leppoisaa bossaa ja loputtoman nerokasta japanilaisduo Mama!Milkiä. On myös mahdollista, että nappaan kohta oluen kaapista ja basson syliin joksikin aikaa, ehkä jopa nauhoitan joitain lempeän murhanhimoisia ideoita jotain uutta teosta varten? On hankala koittaa pysyä paikallaan, luomatta mitään, tämän vallassa:

Darrajazzia

Hauskaa, joskin tylsää. Mikäkö? Se, ettei kukaan kommentoi täällä tekstejäni, vaikka muualla tutut ovatkin antaneet palautetta ja vaatineet lisätietoa joistain jutuista. On toki ymmärrettävää, ettei monikaan ole koittanut alkaa julkisesti neroilemaan, koska tuntemattomilla, mahdollisesti samanmielisillä tai sitten ajatuksiani inhoavilla (eli potentiaalisimmilla kommentoijilla) ei ole vainua blogistani. Toiseksi esteeksi olen havainnut, että satunnaiset lukijat eivät ole yleensä kovin syvällä asioissa, joiden tiimoilta aivoistani pulppuaa näppäimistön kautta nettiin (ajoittain esoteeristakin) ajatusvirtaa. Ei kai tuo ole vaarallista, pidän kirjoittamisesta ja tämä on tapani pitää päiväkirjaa. Ja puida edes jollekin ihmetyksistäni tai mielialoistani.

Ei minulla ole taaskaan mitään tähdellistä sanottavaa, joten jaanpa kostoksi tällä hetkellä murjussani soivaa, mieleni herkistävää musiikkia palasen. Kamariorkesterihenkisen kokoonpanon suorittama juutalaisjatsi on oiva tapa pitää tipallisen tammikuun ensimmäinen vahinkokrapula aisoissa.