Nyt on taas sellainen vaihe, jolloin joku tautinsa itsellensä kieltävä tai vastaava ihminen varmaan luulisi kaiken olevan parhain päin, tai jopa olettaisi olevansa terve. Oloni ei siis liian maaninen, mutta ei myöskään huou vaara depressioon vajoamisesta.. ainakaan ihan heti. Päätin aloittaa blogeiluni tällaisena hetkenä, jotta olisin olevinaan mahdollisimman objektiivinen kertoessani jotain itsestäni. En ole järin suurella itsetunnolla varustettu yleensä, paitsi joskus maniassa tai jotain aikaan saatuani saatan hetken kuvitella olevani jostain kotoisin. Tällaista neutraalihkoa saumaa odotellessa meni blogin rangan luomisen jälkeen roimat kaksi kuukautta, ennen kuin pääsin viimein perille tavoitteessani. Tyly kesämasennus vain venyi ja sitten venyi, tuntemattomasta syystä. Tekstiä on tavallaan jo kilometrejä, kaiken maailman mutinoita ja muuta. Kaikki vain tuppaavat olemaan kesken ja tallessa missä sattuu.
Päätin kirjoittaa kypäräni sisäisestä liikehdinnästä jotain lähinnä sen takia, että jos joku sattuu eksymään tuijottelemaan napojani ja muita hämäryyksiä kanssani, ei tule mitenkään järkyttävänä yllätyksenä jokin mainitsematon mieliala, jonka vallassa olen havainnointejani kirjoittanut. Depressio äidyttää välillä tylyyttään lähes kyyniseksi joitain asioita kohtaan, mutta arvostan elämää todella suuresti, enkä synkimpinäkään aikoina haudo mitään lopullista. Aiheisiini, kuten huuhaahan (ja ihmisten taipumuksista uskoa mihin sattuu johtuviin typeryyksiin) kohdistetun vittumaisuuteni määrä saattaa kasvaa kroonisen mielipahan mukana, tai sitten rääpivä tyylini kokee jonkin mutaation, en tiedä. Toisinaan taas yleinen maanisuus tai jokin juuri kokemani uskomattomuus, kuten mahtava musiikillinen elämys, voivat saada minut olemaan yllättäviin määriin asti hyväntahtoinen ja tyytymään vain raportoimaan uutisista tai muusta, ihmeemmin toivomatta ääneen ikävyyksiä idiooteille.
Se on tullut selväksi, että olen masentuneena järkyttävän itsekeskeinen ja ajoittain huvittava ääliö. Puhun muutenkin kai paljon itsestäni. Jos ei joku tuttu vielä sitä ole tajunnut, mainitsen nyt sen johtuvan vain siitä, että hengaan itsekseni liikaakin ja kun en ole juoruava luonne, en tajua kenestä muusta pitäisi puida?
En ole käyttänyt lääkkeitä tai terapiaa tilaani, koska olen kiintynyt todellisuuteen ja kiinnostaa liikaa tietää, voinko esimerkiksi jotenkin joskus hallita oloani. En osaa hävetä, enkä tiedä ensimmäistäkään syytä miksi pitäisikään. Ei taida kuitenkaan olla oma vikani, että aivoissa on sairaus? Pitäkää rauhassa kummallisena tai vaikka tyhjäpäisenä vammaisena, tiedän jo olevani.
Useimmat tekstini liittyvät luultavasti muuhun kuin itseeni ja mielialoihini, koska seuraan melko tiiviisti mitä harhaisten keskuudessa tapahtuu ja kirjoittelen niistä kun ei moni muu vaivaudu tässä maassa. Ilmeisesti meille kriittisesti ajatteleville skeptikoille taitaa olla melko luontaista jopa, tutkailla melko tauotta todellisuutta ja maailman kummallisuutta? Harva vaivautuu silti ääneen mesoamaan tyytymättömyyttään tai vastaavia olotiloja, joita tapahtumat ja uutiset välillä saavat aikaan. Monet ajattelevat, että on jokaisen oma asia mihin kukakin uskoo. Tai että on harmitonta uskoa vaikka astrologiaan, homeopatiaan tai vastaavaan naurettavaan, tieteellistä tutkimusta kestämättömään huuruiluun. Kuka tahansa asiaa hetken ajattelemaan pysähtyvä huomaa, että ei se ole harmitonta. Ikävän yleistä on antaa toisten rauhassa uskoa mihin sattuu silsaan, koska ihmiset eivät useinkaan tahdo loukata muita ja jotkut ilmeisesti luulevat välittämisen olevan jotenkin satuttava asia. Itse olen kärkkäästi kyseenalaistamassa aina kun tilaisuus, koska ainoa asia, johon omat aktivistipiirteet kohdistuvat, on järki. Se puuttuu feng shuista ja taikavarvuista. En ole ammattilainen missään, tai koita päteä jos en jotain tiedä. Perustan näennäistiede- ja muihin irrationaalisuuksiin liittyvät ajatukseni ja väitteeni aina mielipiteistä riippumattomiin todisteisiin. Anekdootit eivät ole sellaisia juuri koskaan. Parhaat saatavilla olevat lähteet mainitsen aina kun se on relevanttia.
Toivon paikalle eksyneiltä ihmisiltä kommentteja pölinöihini, etenkin jos joillain aiheisiin liittyvää ymmärrystä tai tunnetta mukana. Oli se sitten silkkaa raivoa tai rakkautta, usein vain perustelluilla kommenteilla on merkitystä jos alat verbaaliseen vastahyökkäykseen. Kukaan ei kostu siitä, että joku vaan haistattaa paskat tai inttää lapsellisesti vastaan jos kirjoitukseni eivät satu miellyttämään. Edes satunnaiset ajatustenvaihtohetket ovat oiva tapa pitää minut liikkeellä, aiheuttamassa pahennusta niiden keskuudessa, joita silmiin katsoessa voi helposti kuvitella näkevänsä takaraivon.
Onpa sekavaa luettavaa tavallaan, toivottavasti taso kohoaa huomattavasti jahka osaan taas keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Päätin kirjoittaa kypäräni sisäisestä liikehdinnästä jotain lähinnä sen takia, että jos joku sattuu eksymään tuijottelemaan napojani ja muita hämäryyksiä kanssani, ei tule mitenkään järkyttävänä yllätyksenä jokin mainitsematon mieliala, jonka vallassa olen havainnointejani kirjoittanut. Depressio äidyttää välillä tylyyttään lähes kyyniseksi joitain asioita kohtaan, mutta arvostan elämää todella suuresti, enkä synkimpinäkään aikoina haudo mitään lopullista. Aiheisiini, kuten huuhaahan (ja ihmisten taipumuksista uskoa mihin sattuu johtuviin typeryyksiin) kohdistetun vittumaisuuteni määrä saattaa kasvaa kroonisen mielipahan mukana, tai sitten rääpivä tyylini kokee jonkin mutaation, en tiedä. Toisinaan taas yleinen maanisuus tai jokin juuri kokemani uskomattomuus, kuten mahtava musiikillinen elämys, voivat saada minut olemaan yllättäviin määriin asti hyväntahtoinen ja tyytymään vain raportoimaan uutisista tai muusta, ihmeemmin toivomatta ääneen ikävyyksiä idiooteille.
Se on tullut selväksi, että olen masentuneena järkyttävän itsekeskeinen ja ajoittain huvittava ääliö. Puhun muutenkin kai paljon itsestäni. Jos ei joku tuttu vielä sitä ole tajunnut, mainitsen nyt sen johtuvan vain siitä, että hengaan itsekseni liikaakin ja kun en ole juoruava luonne, en tajua kenestä muusta pitäisi puida?
En ole käyttänyt lääkkeitä tai terapiaa tilaani, koska olen kiintynyt todellisuuteen ja kiinnostaa liikaa tietää, voinko esimerkiksi jotenkin joskus hallita oloani. En osaa hävetä, enkä tiedä ensimmäistäkään syytä miksi pitäisikään. Ei taida kuitenkaan olla oma vikani, että aivoissa on sairaus? Pitäkää rauhassa kummallisena tai vaikka tyhjäpäisenä vammaisena, tiedän jo olevani.
Useimmat tekstini liittyvät luultavasti muuhun kuin itseeni ja mielialoihini, koska seuraan melko tiiviisti mitä harhaisten keskuudessa tapahtuu ja kirjoittelen niistä kun ei moni muu vaivaudu tässä maassa. Ilmeisesti meille kriittisesti ajatteleville skeptikoille taitaa olla melko luontaista jopa, tutkailla melko tauotta todellisuutta ja maailman kummallisuutta? Harva vaivautuu silti ääneen mesoamaan tyytymättömyyttään tai vastaavia olotiloja, joita tapahtumat ja uutiset välillä saavat aikaan. Monet ajattelevat, että on jokaisen oma asia mihin kukakin uskoo. Tai että on harmitonta uskoa vaikka astrologiaan, homeopatiaan tai vastaavaan naurettavaan, tieteellistä tutkimusta kestämättömään huuruiluun. Kuka tahansa asiaa hetken ajattelemaan pysähtyvä huomaa, että ei se ole harmitonta. Ikävän yleistä on antaa toisten rauhassa uskoa mihin sattuu silsaan, koska ihmiset eivät useinkaan tahdo loukata muita ja jotkut ilmeisesti luulevat välittämisen olevan jotenkin satuttava asia. Itse olen kärkkäästi kyseenalaistamassa aina kun tilaisuus, koska ainoa asia, johon omat aktivistipiirteet kohdistuvat, on järki. Se puuttuu feng shuista ja taikavarvuista. En ole ammattilainen missään, tai koita päteä jos en jotain tiedä. Perustan näennäistiede- ja muihin irrationaalisuuksiin liittyvät ajatukseni ja väitteeni aina mielipiteistä riippumattomiin todisteisiin. Anekdootit eivät ole sellaisia juuri koskaan. Parhaat saatavilla olevat lähteet mainitsen aina kun se on relevanttia.
Toivon paikalle eksyneiltä ihmisiltä kommentteja pölinöihini, etenkin jos joillain aiheisiin liittyvää ymmärrystä tai tunnetta mukana. Oli se sitten silkkaa raivoa tai rakkautta, usein vain perustelluilla kommenteilla on merkitystä jos alat verbaaliseen vastahyökkäykseen. Kukaan ei kostu siitä, että joku vaan haistattaa paskat tai inttää lapsellisesti vastaan jos kirjoitukseni eivät satu miellyttämään. Edes satunnaiset ajatustenvaihtohetket ovat oiva tapa pitää minut liikkeellä, aiheuttamassa pahennusta niiden keskuudessa, joita silmiin katsoessa voi helposti kuvitella näkevänsä takaraivon.
Onpa sekavaa luettavaa tavallaan, toivottavasti taso kohoaa huomattavasti jahka osaan taas keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti