Aamuinen ajelehtiminen ääniaallokossa

Jos jonkin orkesterin asenne tai sanoma on selkeästi rasistinen, sitä ei todennäköisesti huvita kuunnella. Tai jos jonkin hohkaamansa bändin tyyppi tai muun alan taiteilija olisi yhtäkkisesti valokeilassa väärällä tavalla kyseenalaisista syistä, kuten vaikkapa lapsia sisältävistä seksiaktiviteeteista, ei varmaan osaisi enää ajatella kyseiseen henkilöön liittyvää tuotantoa lähellekään yhtä nautinnollisena kuin ennen uutisia. Sitä, mitä artistin päässä todella liikkuu, ei tietenkään yleensä voi kovin vahvasti aistia, ellei sitä ilmaista tahallaan. Useimmista teoksista on kyllä aiheeseen perehtyneen helppo jotain havaita. Kuten se, että tekijä joko on tai ei ole kovin kummoinen lahjakkuus tai mielikuvituksellisin otus jonka tiedät. Yleensä on oman työnsä takana, että voi päätellä onko samaistumisen syy silkka taide vai myös ajatusmaailma. Kyseessähän ei monille ole merkityksellisen henkevistä asioista, mutta itselle on näköjään taas tullut aika vaivata päätään moisilla yli terveellisyyden.

Olen parantumattomana musaholistina sekä tutkinut tolkuttomia määriä julkaisuja että analysoinut mielessäni kaikenlaista asenteisiin ja motiiveihin liittyvää vuosien varrella, ja monesti jonkin mielenvikaisuuteen tai luonteeseen liittyvän uuden tiedon myötä olen joko alkanut vierastaa tai arvostaa jotain tekijää enemmän kuin ehkä pitäisikään. Esimerkiksi Bad Religion, joka on suurimmaksi osaksi melko tylsää ja tasapaksua ryönää, kuulostaa aina vain enemmän maittavammalta kuin valtaosa nimekkäistä jenkkiakteista - nyt kun tiedän, että vokalisti Greg Graffin on paitsi ateisti myös ansioitunut tiedehörhö, joka jopa tahtoo vaikuttaa panoksellaan jotenkin rationaalisesti maailman kummalliseen tolaan.

Tällä kertaa aloin miettimään vastaavia asioita, taas kerran, kun löysin itselleni uutta, kiehtovaa äänimaalailua oudohkosta suunnasta. Yhden miehen projekti Murcof on Meksikosta ja tajusin heti, että en oikeastaan muuta musiikkia sieltä tiedäkään. Enpä minä tiedä kyllä vastaavaa musaa muualtakaan oikeastaan, vaikka tiedostan tällaisen olleen osa omaa makua jo vuosia melko selvästi. On vaikea päätellä, mistä suunnasta tämän yhden nimen perusteella alkaisi kaivelemaan nipputolkulla vastaavia huikeuksia, koska tekijän ajatusmaailma tai kansallisuus on todella hankalasti arvioitavissa tällaisessa materiaalissa. Sen verran havaitsen, että herra Coronan on suunnilleen pakko olla jollain tapaa hieno ihminen, mutta asiaa hetken jumissa analysoituani myönsin itselleni, etten oikeastaan keksi muuta syytä kuin kiehtovanlainen luovuus. Mitä luovuus kertoo ihmisestä? Hyvin vähän toisaalta, mutta kaiketi tarpeeksi tällaisissa asioissa. Kyseessä on kuitenkin "vain" taide, jota on monissa muodoissaan aikojen alusta asti saanut aikaan hyvin laaja kirjo kusipäitäkin.

En osaa edes aavistaa onko tekstissä tällä(kään) kertaa mitään tolkkua, mutta en luultavasti olisi parempaankaan nyt pystynyt..? Kuulokkeista kajastaa suureen päähäni harvinaisen nautittava tunnelma. Kiva että kello on kohta kahdeksan, Sami taitaa näköjään taas saada nukuttua vasta kun muut alkavat olla aamutohinoissaan.

Ei puhuta uskosta, jooko..?

On jotenkin kummallista ja väärin, että uskoihin liittyvistä asioista ei saa keskustella samalla tavalla kuin muista. Normaalisti toisten mielipiteet ja järki on suotavaa kyseenalaistaa, mikäli jokin on (ainakin omasta mielestä) jotenkin vinossa. Esimerkiksi poliittiset näkökulmat ja suosikkielokuvat ovat soveliaita suohon naurettaviksi, riippuu vain ihmisten kohteliaisuudesta käykö niin. Harvoin silti kukaan vaivautuu kummemmin pahastumaan jos toinen ei ihan sisäistä ensimmäisen ajatuksia.

Yleensä juttutuokioissa kaikki ymmärtävät, että eriävillä ajatuksilla hyökätään ideoita, ei ihmisiä vastaan. Toisin on jumalista ja muista luonnonlakien vastaisuuksista keskustellessa. Ateistille tai muilla tavoin kriittisesti ajattelevalle on välillä lähes mahdotonta jutella julki mietteitään, mikäli seurassa sattuu jollain olemaan vähääkään taipumusta yliluonnollisuuksiin. Usein joku kokee itsensä satutetuksi ja seuraa paha mieli. Turha sellainen. Tulee mieleen jopa muutama häijyhköksi äitynyt, ystävyyttä tahattomasti koetellut esimerkki, mutta ei niistä sen enempää. Säästääkseni muut henkilökohtaisilta tuntuvilta anekdooteilta, taidan mainita vain yhden melko yleisen keinoistani aiheuttaa pahennusta (joskus jopa vasten tahtoani.)

Kuten moni fiksumpikin on havainnut, ja itsestäni on hauskaa tokaista ääneen mietteenä, jumalanpilkka on uhriton rikos. Sanon noin monesti, huumorisävytteisesti mutta tarkoittaen. Vaikka en sitä mitenkään lauo joka väliin muistuttamaan vittumaisuudestani, on oikeastaan melko yhdentekevää loukkaantuuko joku. Kyseessä on toteamus joka ei ainakaan ole hyökkäys tiettyä ihmistä kohtaan, joten mitä sitten vaikka loukkaantuisi? Mitä sitten vaikka se olisin minä joka loukkaantuisi? Ei sen pitäisi olla syy estää muita ihmisiä ilmaisemasta itseään.

Eipä mulla muuta tänä yönä, toivottavasti teksti ei ole toivottoman sekavaa ja aivotonta..

Jollain tapaa aihe tuli mieleen eilen katsomastani Richard Dawkinsin luentotallenteesta, mutta alla lojuva lyhyt pätkä taitaa sopia sekaan. Toimivassa debatissa taistellaan ajatuksin, ei nyrkein. Tuskin kumpikaan osallistujista (Sam Harris + David Wolpe) haluaa pahaa toiselle, vaikka miten koittavat saada pointtinsa muiden jakeluun ja toisensa yleisön edessä lähes naurunalaiseksi. He eivät pääse yhteisymmärrykseen todennäköisesti ikinä, eräisiin asioihin viitaten, mutta en ihmettelisi vaikka olisivat lähteneet hyväntuulisina vaikkapa oluelle tuosta.

Unipolyrytmin vallassa. Taas.

En ole niitä kaksisuuntaisia mielialahäiriköitä, joista olisi jotain vakavaa harmia kenellekään missään tilassa, joten en ole edes vakavissani harkinnut mitään millään lailla viralliseksi luokiteltua hoitoa. Ystäviä ja tukijoita perheessä on liiaksikin terapiaksi asti, käytännössä tauotta jos tarvetta. Lääkkeet taas eivät ole minua varten sen takia, että haluan melko lailla paussittomasti tiedostaa todellisuuden, juuri sellaisena kuin se sattuu milloinkin olemaan, itsestä riippumatta. Tästä johtuen joudun välillä hämmennyksen valtaan, jos tuntuu tarpeelliselta lääkitä itseäni jotain muuta varten.

Tuo muu on yleensä monta yötä vaativa unettomuus. Enpä ole tähän piinaani, kahta puolikasta nukahtamispilleriä jos ei lasketa, oikein ikinä mitään kummoisia juonia keksinyt. Maaniset vaiheet eivät ole ainoita kausia joina rytmini on päin haitaria. Näitä sekä nukkumisen että valvomisen kannalta tympeitä aikoja voi äityä monesta muustakin syystä, etenkin nyt kun työllistän itseäni yleensä pelkästään puuhailemalla jotain omissa oloissani. Jollain käsittämättömällä tavalla mikä tahansa esimerkiksi musiikkivalinta tai luento, joiden voisi kuvitella saavan haukottelemaan, onkin yhtäkkiä hypnoottinen ja stimuloiva kokemus. Ihan sama vaikka laittaisi soimaan reggaeta tai kaivaisi netistä ruudun täydeltä puisevaa monologia kupan evoluutiosta, kaikkeen vain uppoutuu ja luulee usein jopa olevansa haltioissaan. Tiede vielä toki menettelee ajan kuljettamiseen aiheesta riippumatta, mutta regee ei ole ogee. Etenkään jos edes sillä ei saa tämä uuvatti itseään tipahduskuntoon nukun kyllä välissä, mutta ne hetket ajoittuvat yleisimmin päiviin.

Jos en ole jälleen kerran väärässä, tehokkain keino taitaisi olla nuijanukutus? Naapurit varmaan olisivat sydämellä mukana auttamassa, ei tarvitsisi heidän enää olla näreissään häiriköivästä yöeläimestä, joka tervehtii heitä ystävällisesti ja koittaa parhaansa mukaan olla nöyrä "normaaleja" kohtaan ja järjestyssääntöjenkin mukaan omissa oloissaan, vaikka ei tuutilulla toimikaan (sain isännöitsijältä juuri elämäni rauhallisimman kesän jälkeen kirjeen, jonka mukaan muun muassa paiskon ovia ja olen muutenkin toistuvasti aiheuttanut valitettavaa. Samaan aikaan absurdia ja surullista lukea moista sontaa. Jotkut eivät näköjään tässäkään talossa osaa elää keskustassa, koska näköjään traumatisoituvat hyväntahtoisesta yksikseenmurjottajasta pahemmin kuin yhden kaupunkimme lävistävän pääkadun varrella asumisesta.)

Yltiöääliöyteen syvälle vajonnut viharyhmä tästä vielä puuttuikin..

Westboro Baptist Church, tuo kotikulmillaan Kansasissa eniten metelöivä lisä ääri-idiotismien vähemmän jaloon liutaan, meinaa kaiketi koittaa ilmestyä Kauhajoelle hehkuttamaan viimeviikkoista tragediaa. Mitä helvettiä tuohon voi sanoa? Ei voi kuin ällistellä surkeana ja olla jonkinlaisen välimatkan päässä pahoillaan paikallisten puolesta, jos tuo jenkkikopla onnistuu suunnitelmassaan. Ajattelin viivyttää aiheesta kirjoittamista, kunnes löydän muualtakin kuin HS:n viimeviikkoisista uutisista löytyvää, semisti luotettavaa infoa. Edes joitain yksityiskohtia, joilla ajankohtaistaa heihin liittyvää kauhisteluani. Ei näy ymmyrkäisyyttä ja turhautumista aiheuttavilla nettisivuillakaan mitään vahvistusta, vaikka piina-aikataulu näyttääkin olevan eräs tarkimman huolenpidon alaisena olevista sektioista godhatesfags.comissa.

Nyt olisi osuva aika uusia viime vuonna valmistunut, tänä kesänä Teemalta tullut kauhutuokio, BBC:n laadukkaaseen dokumenttisarjaan kuuluva Theroux ja USA:n vihatuin perhe. Louis Theroux viettää siinä hetken jos toisenkin (liikaa) erään Phelpsin perheen ympärille kehkeytyneen topekalaisen, järjettömyyksiin asti pahansuovan "kirkon" parissa. Nuo normaaliakin vinksahtaneemmin jumalhämäryyksiin perehtyneet oikut saavat energiansa ja ylpeytensä koko muun maailman vihaamisesta ja pilkkaamisesta. Erityisesti homostelua halveksiva pikkupopulaatio on jo vuosikaudet leikkinyt olevansa jotenkin erityinen ryhmä, muutenkin kuin asenne- ja aivovammoillaan. Liioittelematta suunnilleen koko muun jenkkilandian - ja varmaan heistä perillä olevien muidenkin pallomme asukkaiden - vieroksuma WBC julistaa arrogantteja, irrationaalisia ajatuksiaan monella tavalla. Huimuuden voi paikalle sattuva kokea muun muassa hautajaisten ja muiden tilaisuuksien tuntumassa, osin lapsityövoiman taiteilemin kyltein varustettuna, lahjattomasti lauletuilla antiviisauksilla höystettynä. Kuolemaa toivotaan havaintojeni perusteella jotakuinkin kaikille. Heidän propagandaansa saattaa myös osua pahaa aavistelematta kotonaankin, sitä ja heihin liittyvää "asiaa" on ympäriinsä netissä.

Heidän mielestään se, että heitä inhotaan on todiste homman toimivuudesta. Joidenkin meidän muiden ajatuksissa tuo on melko outo mentaliteetti.

Miljoona hyvää uutista. Tai ainakin 830 000.

Kaiken päivittäisen ikävyyksistä lukemisen sekaan mahtuu ilahduttaviakin tuokioita. Alkoivat silmät harittaa hymykuoppien takana yllättävänkin poikkeavassa asennossa, erään Etelä-Suomen Sanomissa (ainakin netissä) lyhyehkösti hiljattain raportoidun uutisen ansiosta.

"Evankelisluterilaiseen kirkkoon kuulumattomien suomalaisten määrä on tässä kuussa ylittänyt miljoonan rajan, laskee Tampereen vapaa-ajattelijat ry."

Hienoa. Ei olekaan kauaa viime kerrasta jolloin pähkäilin, että missähän suunnilla ovat lukemat kotimaassa. Juttu jatkuu lisätiedoilla, joiden mukaan tuosta miljoonasta noin 830 000 henkilöä ei kuulu mihinkään uskontokuntaan. Se on itselle tuon uutisen merkittävin luku, koska muuten olisin ajatellut kyseiseen kuusinollaiseen voivan sisältyä jos jonkin sortin huuruilijoita vaikka valtaosan.

Olisi voinut päättyä muutenkin vaatimattoman mitan omaava juttu tuohon, mutta eipä tietenkään. Perässä mainitaan onnellisen lopun välttämiseksi lisänumeroina, että Ortodoksiseen kirkkoon kuuluu 60 000, helluntailiikkeeseen yli 50 000 ihmistä ja muihin vähemmistöuskontoihin yhteensä noin 70 000.